PARAS MAXPO KAUTTA AIKOJEN
Syyskuun alussa 3.-5.9.2009 pidettiin MAXPO 09 maarakennuskonealan ykkösnäyttely Hyvinkään lentokentällä.
Paikka osoittautui mitä parhaimmaksi alueeksi järjestettäessä Suomen suurinta alan näyttelyä.
Pari edellistä kertaa Sipoon Talmassa järjestetyn Maxpon ongelmana olivat liikennejärjestelyt, niiden toteutus ei onnistunut kummallakaan kertaa. Joten nyt oli uusi paikka ja uudet haasteet, mutta hyvällä suunnittelulla ja lentokentän tarjoamilla mahdollisuuksilla, liikennejärjestelyt onnistuivat hienosti.
Muutenkin Maxpo sai arvolleen sopivan paikan, jossa kaikki merkittävät alan kauppiaat saivat tasavertaisen näyttelypaikan ja asfaltoitu kiitotie oli mainio pääkatu läpi näyttelyalueen. Lentokenttäalue on tasainen ja sateen sattuessa vesi imeytyy nopeasti hiekan läpi, joten parempaa näyttelyaluetta ei enää voi toivoa.
Sama paikka onkin nyt alustavasti varauksessa seuraavaa Maxpoa varten syksylle 2011.
Vuoden 2009 Maxpo ajoittui vaikeaan ajankohtaan, sillä koko ala on elänyt yli vuoden haasteellisia aikoja, markkinatilanteen muututtua merkittävästi vuoden 2008 puolivälissä.
Osa koneliikkeistä ei katsonut mahdolliseksi osallistua tänä vuonna Suomen ykkösnäyttelyyn, minkä oletettiin latistavan Maxpon tunnelmaa. Toisin kuitenkin kävi, tunnelma oli kaupallisempi kuin koskaan aiemmin, vieraat viihtyivät hyvin näyttelyssä, kävijöitä kolmen päivän aikana yli 11.000 ja kun kaikki järjestelyt toimivat, voidaan todeta, että paras Maxpo kautta aikojen.
Dae-Tek Oy:n osasto oli sijainniltaan mainiolla paikalla heti pääportin vieressä, joten kaikki vierailijat varmasti huomasivat meidät, ja lähes 2000 tarjottua kahvikupillistakin jo kertoo, että saavutimme kaikkien aikojen parhaan kävijämäärän osastollamme.
Uutuuksina osastollamme oli DX140R, ensimmäinen 14 tonnin lyhytperäinen Doosan tela-alustainen kaivukone. Doosan Moxy MT31 oli osastolla kunniapaikalla heti sisäänkäyntiä vastapäätä; nyt viimeistään pitäisi kaikille olla selvillä, että me olemme Moxy maahantuoja.
Pyöräalustaisista nähtävillä olivat viimevuoden markkinajohtaja DX160W ja vuoden 2009 uutuusmalli DX170W.
Pyöräkuormaajista Maxpossa olivat uutuusmallit DL350 ja DL450, tämän vuoden uutuuksia molemmat.
Kaiken kaikkeaan Maxposta jäi hyvä maku ja voimme jäädä innokkaina odottamaan seuraavaa vuoden 2001 Maxpo maarakennuskonenäyttelyä.
Lämpimät kiitokset kaikille vierailijoille, oli hienoa nähdä niin paljon ammattilaisia osastollamme A1, heti siinä portin vieressä.







