teemakuva
Etsi Dae-Tek palvelupiste kartalta
kartta
teemakuva

DAE-TEK OY MAXPOSSA 3.-5.9.2009

                                                                               5.8.2009

 

 LEHDISTÖTIEDOTE / MAXPO 09

Jo perinteeksi muodostunut maanrakennusalan Suomen päänäyttely MAXPO on tänä vuonna uudessa paikassa, Hyvinkään lentokentällä.  Hyvinkään lentokenttä tarjoaa näyttelylle mitä parhaimmat puitteet, koska tilaa on nyt enemmän kun aiempina vuosina.  Näyttelyn rakentaminen tasaiselle lentokentälle helpottaa näytteilleasettajien työtä ja mikä tärkeintä, säästämme kustannuksissa.

Kustannukset ovatkin olleet tämän vuoden puheenaihe MAXPO09 - näyttelyn osalta.  Osa aiemmin mukana olleista konemerkeistä ei tänä vuonna ole halunnut panostaa tällaiseen näyttelytoimintaan, joten aivan kaikkia merkkejä ei paikalla nähdä.

Dae-Tek Oy on osallistunut lähes kahdenkymmenen toimintavuoden aikana kaikkiin MAXPO - näyttelyihin, ja itse asiassa yrityksen toiminta alkoi vuonna 1990 Vermon MAXPO- näyttelyssä.  Vaikkakin elämme haasteellista konekaupan jaksoa, emme halunneet katkaista perinnettä ja jäädä pois tästä alan merkittävämmästä tapahtumasta.  MAXPO on meille kuitenkin se tapahtuma, jossa tapaamme useimmat asiakkaamme niin Etelä- kuin Pohjois-Suomestakin, siellä pääsemme esittelemään asiakkaillemme uutuuksia ja mikä tärkeintä jakamaan muistoja ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

 

MAXPOSSA NÄHTÄVILLÄ

Suurin uutuus osastollamme on päämiehemme Doosan Infracoren elokuussa omistukseensa hankkima MOXY.  Doosan Moxy linja koostuu neljästä runko-ohjatusta dumpperista, joista nyt nähtävillä DOOSAN MOXY MT31.

MT31 on kantavuudeltaan 28 tonnin kokoluokkaan sijoittuva, Scanian DC9- moottorilla varustettu 6-pyörävetoinen runko-ohjattu dumpperi.  Moxyssa on lukuisia poikkeuksellisia teknisiä ratkaisuja, esim. erillillisjousitus, tandem taka-akseli jne. joiden avulla sen etenemiskyky on huippuluokkaa.

 

Minikoneista mukaan on otettu lyhytperäinen DX35Z varustettuna uuden sukupolven Engcon EC05B rototiltillä. Erittäin suosittuun 6 tonnin kokoluokkaan sijoittuva lyhytperäinen DX60R on varusteltu näyttelyyn propo-ohjatulla Indexator RT20 rototiltillä.  8 tonnin ryhmään sijoittuva lyhytperäinen DX80R taas on varusteltu näyttelyä varten propo-ohjatulla Indexator RT30 rototiltillä.

Doosan oli vuoden 2008 eniten myyty pyöräalustainen kaivinkone Suomessa, Suomen eniten myyty malli oli DX160W, se on myös nähtävillä osastollamme.  Pyöräalustaisista kaivinkoneista on lisäksi nähtävillä on tämän vuoden uutuus, Pariisin Intermatissakin esitelty DX170W.  Näyttelyssä mukana oleva kone on varusteltu asiakkaan toiveiden mukaisesti propo-ohjatulla Indexator RT60 pihtirototiltillä ja Novatron mittausjärjestelmällä, sekä peruutuskameralla.

Pyöräkuormaajista osastollamme ovat uutuustuotteet DL350 ja DL450.  Ne molemmat ovat tänä vuonna markkinoille tulleita pyöräkuormaajia.  DL350 työpaino on 20 tonnia ja taas DL450 työpaino on 25,5 tonnia.

Lisäksi voi tutustua suora-aisaiseen DL200TC pyöräkuormaajaan, mikä on varustettu kotimaisella liittimellä ja kauhalla.  DL200TC työpaino on 11,5 tonnia.

Doosan on ollut merkkinä yksi myydyimmistä tela-alustaisista kaivinkoneista jo useiden vuosien ajan.  Esimerkiksi 30 tonnin kokoluokassa Doosan DX300LC saavutti vuonna 2008 lähes 30 %:n markkinaosuuden Suomessa (valmistajien tilasto).  Osastolla on nähtävillä DX300LC täydellisellä kivisuojauksella varustettu vasarakone.

DX160LC ja DX180LC ovat soveltuneet useille asiakkaille erilaisiin työtehtäviin.  Usein kone on varusteltu sopimaan metsäkäyttöön.  Vuoden 2008 valmistajien tilastojen mukaan Doosanilla oli näissä ryhmissä noin 40 %:n markkinaosuus Suomessa.  Se jo kertoo koneiden suosiosta ja käyttökelpoisuudesta meidän olosuhteissa.  Varmasti yksi merkittävimpiä etuja on 6-sylinterinen Doosanin oma DL06-moottori. Osastolla on nähtävillä DX160LC ja DX180HLC HIGH TRACK, eli korotetulla alavaunulla.

Järeämpiin töihin soveltuvista Doosan tela-alustaisista on nähtävillä DX340LC ja murskansyötön parhaimmistoon kuuluva DX480LC, jonka alavaunu kestää 50 tonnin koneista vertailun ja on tutustumisen arvoinen.

 

Tervetuloa MAXPOON, osastollemme A1, heti siinä pääportin vieressä.